Videoblogi käyntiin

20.5.2012 kirjoittanut Arto | 0 kommenttia

Netti muuttuu jatkuvasti reaaliaikaisemmaksi. Sisällöt ovat lyhyempiä ja tekstien sijaan jaetaan kuvia sekä audiovisuaalisia elämyksiä, joko livenä tai on-demandina. Tähän vaikuttaa mm. päätelaitteiden kokojen pieneneminen, langattomien verkkojen nopeuksien kasvu ja peitto, sekä ajankäytölliset kysymykset.

Henkilökohtaisten käyttötottumusten muuttuminen

Apple TV:n hankkimisen jälkeen olen tutustunut syvällisemmin useisiin netin videopalveluihin. Mobiililaitteen kautta striimattava video ei tarkota enää sitä, että se katsotaan pienellä päätelaitteella. Se voidaan katsoa myös televisiolla.

Olen alkanut ottamaan enemmän irti Youtubesta ja tilannut mielenkiintoisia kanavia seuraantaan. Löysin myös joku aina sitten uuden Show You -palvelun, johon voi niputtaa mm. omat Youtube-tilaukset sekä Twitterissä seuraamiensa käyttäjien jakamat videot. Sama Facebook-kavereiden jakamien videoiden kanssa.

Omassa käytössä optimaalisin videon pituus on 1-3 minuuttia. Jos joku video on yli tuon ajan niin en tule sitä katsoneeksi, jos aihe ei ole todella mielenkiintoinen.

Olen alkanut käyttämään ahkerasti myös Pinterestiä, jossa jaetaan kuvia. Minulla meni hetken aikaa, että hoksasin palvelun pointin. Nykyään olen aktiivinen infograafikoiden fani ja jakaja. Muu pinnailu hakee uomiaan. Täytyy silti mainita Leffatykin Pinterest, johon olen niputellut jo yli 1000 elokuvaa erilaisten teemojen alle. Kiitos Leffatykin Facebook-faneille, jotka ovat osallistuneet ahkerasti teemaelokuvien kyselyihin.

Mennäänpä pääasiaan. Se videoblogi.

Päätin tänään aloittaa ainakin testinä videoblogin tämän tekstimuotoisen blogin rinnalle. Sisältöä on luvassa täysin fiiliksen mukaan, ja kokeilupohjalta. Tarkoituksena on toteuttaa samantyyppisiä juttuja videomuotoisena ultimaatti-kevyellä mobiilikalustolla. Testailin lauantai-aamuna ajatuksella iPhonen videoapplikaatioita ja aiemmin on tullut hankittua kohtuullinen lisämikrofoni iPhoneen, siitä tarkemmin myöhemmin. Katsotaanpa mitä tuleman pitää…

Oma tapani on suunnitella ensin perustuksia, jonka jälkeen mennään vasta varsinaiseen asiaan. Tässä nyt alkuun pientä Digimogulin logon animointia. Vuosien mittaan on tullut tehtyä erilaisia videoprojekteja ja sydän sykkii audiovisuaaliselle viestinnälle ja sen ideoinnille sekä toteutukselle. Mikäpä sen mukavampaa kuin tällainen oma periaatepäätös panostaa ja palata näihin asioihin enemmän.

Google Drive vs. Dropbox

27.4.2012 kirjoittanut Arto | 0 kommenttia

Google Drive julkaistiin tällä viikolla. Pilvitallennustilaan Dropboxin myötä tottuneena Googlen julkaisu herätti heti alusta lähtien kiinnostusta. On sanomattakin selvää että kaikki mitä Google tekee perustuu siihen, että se haluaa sitouttaa käyttäjät sen tuotteiden pariin. Joko maksavana luxusasiakkaana tai hyvin palveltuna ilmaiskäyttäjänä, jolloin käyttäjä on osa Google suurta mainosverkkoa, ja oman ilmaiskäytön maksaa käytännössä mainostajat. Markkinataloudessahan tässä eletään. Palveluja ei pyöritetä pyhällä hengellä. Olisikin mielenkiintoista päästä vilkaisemaan Googlen liiketoimintastrategiaa ja sen pitkän aikavälin tavoitteita.

Google Driven käyttöönotto

Rekisteröidyin Google Driveen ja sain käyttöön 5 gigan ilmaisen tallennustilan. Dropbox tarjoaa ilmaisena vain 2 gigaa, joka tosin on laajennettavissa 18 gigaan ilman lisämaksuja. Tähän löytyy netistä paljon vinkkejä.

Latasin rekisteröitymisen jälkeen Google Driven sovelluksen Maciin ja koneelle asentui kansio, aivan samaan tapaan kuin Dropboxikin. Testeissä Google Drive synkronoi tiedostot pilveen juuri kuten Dropbox. Näennäisesti desktop-käytössä ei tunnu äkkiseltään olevan suuria eroja.

Tarkempaa vertailua

Hiukan tarkempi vertailu paljastaa Dropboxin desktop-käytön eduksi Public-kansion, johon ainakin itse heittelen harrastustoiminnassa jaettavia tiedostoja ja verkkosivujen kuvaruutukaappauksia sekä nappaan työpöytäkäytössä niihin suoran linkin esim. Skype-keskusteluun. Noilla tiedostoilla ei sinänsä ole väliä, jos linkki leviäisi, koska sisällöt on muutenkin tarkoitettu nettiin, tai ne ovat jo siellä julkisena.

Dropboxin eduksi voidaan laskea myös Photos-kansio. Sinne pystyy tekemään sisään haluamiaan kuvakansiota ja ne tulevat automaattisesti julkisiksi kuvagallerioiksi thumbnail-kuvineen. En tosin ole keksinyt omakohtaisesti tuolle käyttöä, joten minua se ei pahemmin hyödytä.

Googlen omat tiedostomuodot

Google Driven asennuksessa koneelle latautui joskus selaimessa luomani Googlen dokumentit (tiedostomuotoja .gslides .gsheet ja gdoc). Jos työpöytäkäytössä dokumentteja klikkaa niin ne avautuvat suoraan selaimeen Google Docsiin editoitavaksi. Muutosten jälkeen ne tallentuvat pilveen ja synkkautuvat sieltä nopeasti omalle koneelle.

Tiedostojen jako Google Drivessa

Tiedostojen jakaminen ei ole mielestäni yhtä kätevää kuin Dropboxissa, koska Google Drivessä ei voi jakaa tiedostoja työpöytäkäytössä ollenkaan. Jakamisasetukset määritellään aina selaimessa, joko kansio- tai tiedostokohtaisesti. Tuo jakamisen hitaus on suurin kompastuskivi ainakin omaan käyttööni.

Kun jakamista lähtee selaimessa tekemään niin asetukset voivat olla a.) julkinen verkossa b.) jokainen linkin saanut c.) yksityinen (tämä tietysti on oletus). Toinen jakamisen vaihtoehto on a.) valitut nimet b.) sähköpostiosoitteet c.) ryhmät. On kokeilemattakin selvää että tämä toinen setti on hyvin Google-sidonnainen. Jos nuo ensimmäisen setin vaihtoehdot saisi tuotua myös työpöytäkäyttöön hiiren oikean painikkeen taakse, vaihtaisin Dropboxin Google Driveen heti. Tuo tuskin on kuitenkaan Googlen liiketoimintastrategian mukaista, vaikka mahdollistahan se olisi, kuten Dropbox sen osoittaa.

Hintavertailu

Google Driven ja Dropboxin hintavertailun voi suorittaa oikeastaan vain 100 gigan tallennustilalla, koska sen alla olevat tilat poikkeavat toisistaan eri tavoin. 100 gigaa Google Drivessa maksaa 4,99 dollaria/kk kun taas Dropboxin vastaava hinta on 19,99 dollaria/kk. Bonuksena Google antaa vielä 25 gigaa oman Gmail-boksin kooksi. Täytyy sanoa että Google on kyllä hinnoitellut palvelunsa houkuttelevaksi.

Ekosysteemit

Google Driven eduksi voidaan laskea myös Googlen ekosysteemi. Tila kulkee varmasti mukana Google Appseissa. Dropboxissa ei voida puhua mielestäni samankaltaisesta ekosysteemistä, vaikka ilmeisen paljon ohjelmistoja onkin integroitu käyttämään Dropboxia mahdollisena tallennustilana.

Tältä istumalta en pysty sanomaan kumman valitsen Google Driven vai Dropboxin. Täytyy käyttää molempia vähän aikaa ja mutustella Google Driven käyttöä. Syksyllä erääntyy Dropboxin vuosilisenssi ja sitten on aika tehdä päätöksiä. Ilman pilvitallennustilaa ei enää pysty elämään, se on varma.

Eikä siinä vielä kaikki…

Oman mausteensa pilvitallenuskilpailuun tuo Microsoft SkyDrive, joka tarjoaa alkuun ilmaiseksi 7 GT tallennustilaa. 2008 Microsoftista lähes kokonaan irtaantuneena SkyDriven kokeilut saa omalta kohdaltani olla. Kerro ihmeessä mielipiteesi, jos käytät SkyDrivea.

iCloud on itselläni tietynlaisessa käytössä myös. Palataan siihen ehkä joskus tarkemmin.

Spotifyn evoluutio ja uusi Play-painike

14.4.2012 kirjoittanut Arto | 1 kommentti

Olen käytellyt Spotifyä aika kauan ja minulla tulee kuunneltua pääsääntöisesti kaikki musiikit sen kautta. Olen nykyään Premium-käyttäjä eli maksan palvelusta 9,99e/kk. Mielestäni tuo ei ole ollenkaan paha hinta, koska Spotify on henkilökohtaisessa tehokäytössä niin kotona kuin työpaikallakin. Premium-käyttäjänä saan myös mobiililaitteeseen ladattua musaa offline-kuunteluun. Tämä on erittäin hyvä juttu esimerkiksi pidemmille automatkoille.

Joku aika sitten Spotify julkaisi applikaatiot ja niitä on tullutkin testailtua. Pandora-tyyppinen radio oli myös hyvä lisä, koska joskus haluaa vain kuunnella tietyn tyyppistä musaa, mutta ei suoranaisesti mitään levyä tai omaa soittolistaa. Spotify on kehittänyt voimakkaasti myös sosiaalisen median kytköksiä. Facebook-integraatio on tosi vahva tänä päivänä eikä Spotifyn käyttäjäksi voi edes rekisteröityä ilman että omaa Facebook-tunnukset.

Spotifyn Play-painike

Viimeisin liikku käyttäjämäärän kasvattamisessa on Play-painike, jonka voi upottaa omille sivuille tai blogiin. Play-painikkeeseen voi sisällyttää yhden biisin, albumin tai kokonaisen soittolistan. Sivulla oleva Play-painike toimii vain silloin jos vierailijalla on Spotify-asennettuna. Jos Spotifyta ei ole niin vierailija ohjataan Spotifyn asennusprosessiin.

Play-painike on varmasti hyvä lisä esimerkiksi levy-arvostelusivuilla, tai vaikkapa elokuva-arvostelujen yhteydessä leffan Soundtrack-tarjoiluna. Play-painike on varmasti toimiva juttu, mikäli musiikki liittyy oleellisesti sivun muuhun sisältöön.

Mielestäni tämä on aika ovela ratkaisu kasvattaa Spotifyn käyttäjämääriä aivan uudella tavalla. Pyörää ei ole silti keksitty tässä uusiksi, koska erilaisia musiikkipalvelujen upotuksia on voinut tehdä aiemminkin. Pyörää on kuitenkin hiukan tuunattu, koska Play-napin toiminta vaatii vierailijalta nimenomaan Spotifyn sovelluksen. Spotifyä kiinnostaa tottakai maksavat asiakkaat ja tämä painike on tuon asiakaspolun alku.

Jään mielenkiinnolla odottamaan missä yhteyksissä Play-painikkeisiin törmään ja raportoiko Spotify jossain vaiheessa, kuinka paljon käyttäjämäärä on kasvanut näiden painikkeiden ansiosta.

Tässä alla esimerkki Play-painikkeesta. Suosituin luomani soittolista, Hair Marathon I, ole hyvä.