Blogi

Miltä markkinoinnin tulevaisuus näyttää Googlen silmissä?

Google osoitti jälleen olevansa ajan hermolla. Maailma ja ostokäyttäytyminen on muuttunut valtavasti, joten jättimäiseltä toimijalta on odotettukin reagointia. Google Marketing Livestreamissa katsottiin tulevaisuuteen Googlen kakkuloiden läpi.

Miltä markkinoinnin tulevaisuus näyttää Googlen silmissä?

Google Marketing Livestream on maailmanlaajuinen online-tapahtuma, jossa Google kertoo oman toiminta-alueensa trendeistä, ennustaa tulevaa ja nostaa esille omia uudistuksiaan. Viimeksi tapahtuma järjestettiin vuonna 2019 ja nyt parin vuoden tauon jälkeen olikin kiinnostavaa kuulla, miltä markkinoinnin tulevaisuus näyttää Google silmissä!

Maailma on muuttunut

Kuten arvata saattaa, Googlen esityksen punaisena lankana oli se, miten valtavasti maailma on muuttunut viimeisen puolentoista vuoden aikana.

  • Covid-19 –pandemia on tehnyt ihmisten elämästä ja markkinoijien työnteosta haasteellisempaa, mutta Google näkee voivansa nyt olla vaikuttamassa asioihin enemmän kuin koskaan ennen.
  • Verkkokauppa on kasvanut räjähdysmäisesti ja Google haluaa palvella sekä ostoksia tekeviä ihmisiä että asiakkaita etsiviä kauppiaita parhaalla mahdollisella tavalla. “Shoppers find and shopkeepers thrive!” Tätä ajatusta tukee myös tuore ilmoitus Googlen ja Shopifyn kumppanuuden laajentumisesta.
  • Jopa 81 % ihmisistä näkee henkilötietojen keräämisessä riskejä. Siksi Google tekee paljon työtä sen eteen, että yksityisyyttä ja turvallisuutta verkossa saadaan parannettua.
  • Kolmannen osapuolten evästeiden loppuminen on myös iso muutos, johon Googlekin on reagoinut monella tavalla.

Tulevaisuuden kolmiyhteys

Googlen Marketing Livestream 2021 rakentui kolmen pääotsikon ympärille.

Privacy and performance

“We can build pricacy-safe, ad-funded internet, together.”

Tässä kohtaa Google korosti sitä, että he ovat kuunnelleet tarkasti markkinoijien toiveita. Yksityisyys ja tietosuoja ovat nousseet kaikkialla tärkeiksi asioiksi. Google muistutti siitä, että Google pitää huolta sen järjestelmiin kerätystä datasta eikä koskaan luovuta sitä eteenpäin eikä hyödynnä sitä omiin tarpeisiinsa. Dataa käytetään koneoppimisen ja automaation avulla parantamaan markkinoinnin toimivuutta.

Google muistutti myös, että tänä päivänä markkinoijilla on mahdollisuuksia asiakkaiden tavoittamiseen enemmän kuin koskaan aiemmin. Tuloksekas markkinointi on mahdollista, vaikka samalla yksityisyyttä parannetaan jopa dramaattisen paljon.

Analytics and measurement

“Future without cookies is possible with consented & modelled data.”

Digimarkkinoinnin tärkeimpiä asioita on asiakkaiden/käyttäjien käyttäytymisen tunteminen. Koska kolmannen osapuolen evästeet kuolevat, mittaamisen tärkein perusta on ns. first party data eli yrityksen omassa verkko- tai sovellusympäristössä kerätty data. Googlen uusi GA 4 –analytiikka mahdollistaa mittaamisen myös silloin, kun datassa on evästeettömyyden aiheuttamia puutteita. Googlen Tag Manager on työkalu, jonka avulla seurataan verkkosivun sivukävijöiden suorittamia tapahtumia, kuten vaikka lomaketäyttöjä ja klikkauksia. Kaikki sivukävijät eivät anna suostumusta tapahtumien seurantaan. Tag Managerissa on nyt lanseerattu uudistus, jolla voi helposti ottaa suostumukset huomioon.

Automation

“The role of the marketer is more important than ever in this new chapter.”

Automaatiota ja koneoppimista on kaikkialla. Se on muuttanut ja tulee muuttamaan markkinoijien ja markkinointitoimistojen työntekoa. Monotoninen ja aikaa vievä “nyplääminen” vähenee ja voidaan keskittyä enemmän sellaiseen työhön, jolla on arvoa. Asiakkaiden ostopolut alkavat olla jo niin monimutkaisia ja monitasoisia, että automaatiota hyödyntämällä säästetään paljon aikaa.

Google Adsissä on mahdollista hyödyntää automaatiota monella tasolla, kuten:

  • Signaalien tunnistaminen
  • Mainosten luominen
  • Hintatarjousten automatisointi
  • Budjettien allokointi

Yksi Google Ads -muutos lanseerattiin juuri käyttöön, ja sen avulla tavallisista tekstipohjaisista hakusanamainoksistakin tulee entistä visuaalisempia. Kuvalaajennuksen avulla mainosteksti täydentyy pienellä kuvalla aina silloin, kun Google arvioi sen parantavan mainoksen toimivuutta. Tämän huikean uudistuksen otin saman tien käyttöön!

Tulevaisuuden kumppani

Muuttuvassa maailmassa tarvitaan kumppaneita, jotka tietävät, missä mennään. Ota yhteyttä Digimogulin asiantuntevaan tiimiin, kun haluat ottaa tulevaisuudesta kaiken irti!

Voit halutessasi katsoa alta Google Marketing Livestreamin kokonaisuudessaan.

Ota yhteyttä